Eläinsuojelu

Lainsäädäntö

Eläinsuojelulain tarkoitus on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain avulla pyritään myös edistämään eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.

Eläinsuojelusta vastaavat

Pirtevan alueella eläinsuojeluvalvontaa hoitavat valvontaeläinlääkärit ja praktikkoeläinlääkärit. Myös terveystarkastajat ja poliisi saavat suorittaa eläinsuojeluvalvontaa. Eläinsuojeluvalvontaan osallistuvat myös useat eläinsuojeluyhdistysten vapaaehtoiset toimijat, joilla kuitenkaan ei ole viranomaisen oikeuksia tarkastusten suorittamiseen.

Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri ohjaa ja valvoo eläinsuojelusäädösten noudattamista viraston alueella sekä suorittaa otantaperusteisia EU-tarkastuksia maatiloille.

Eläinsuojelutarkastukset

Epäilyyn perustuvat eläinsuojelutarkastukset tehdään pääsääntöisesti ennalta ilmoittamatta. Eläinsuojelutarkastusten yhteydessä ei kerrota ilmoituksen tekijän tietoja.

Eläinsuojelulain mukaisesti tarkastuksia tehdään ilman epäilyäkin säännöllisin väliajoin ammattimaisiin eläintenpitopaikkoihin (esimerkiksi kennelit, ratsastuskoulut ja eläinhoitolat).

Maidontuotantotiloille tehdään säännöllisesti elintarvikelain mukaisia maitohygieniatarkastuksia, joiden yhteydessä tarkistetaan myös eläinten hyvinvointia. Eläinsuojeluvalvontaa suoritetaan lisäksi eläinkuljetuksissa, sirkuksissa, eläinnäyttelyissä ja eläinkilpailuissa.

Koirien haukkuminen tai vastaavat ympäristölle haittaa aiheuttavat asiat eivät pääsääntöisesti ole eläinsuojeluasioita, eikä asiaan silloin sovelleta eläinsuojelulakia. Järjestysongelmissa kehotetaan ensisijaisesti pyrkimään itse sopimaan asia häiriön aiheuttajan (ja esimerkiksi taloyhtiön) kanssa. Järjestyslain rikkomuksesta voi tarvittaessa ilmoittaa myös poliisille.

Lisätietoa eläinten hyvinvoinnista ja sen valvonnasta löydät Maa- ja metsätalousministeriön sivuilta.

Löysitkö etsimäsi

Kiitos palautteesta!